Ilmaisista harrastuksista paras

Kun hevoseni vielä eli, en voinut missään määrin väittää harrastustani pihistelyksi. Oiliin laitettuja rahasummia en kuitenkaan surkuttele pätkääkään, sillä se hevonen oli kyllä kaiken sen arvoinen. Harrastaa voi kuitenkin myös edullisesti, ja ilmaisiakin vapaa-ajanviettomahdollisuuksia on pilvin pimein. Yksi niistä on kuitenkin ylitse muiden: lukeminen.

Pahimpina työkiirekausina päivän ainoa stressitön hetki saattaa olla se 10 minuuttia, jonka jaksan lukea sängyssä ennen nukahtamista. Kirjan avulla pääsee hetkessä toiseen maailmaan ja unohtaa mieltä painavat murheet ja tekemättömät työt. Parina viime vuonna (onneksi) on mediassa näkyvästi nostettu esille paitsi lukemisen tuomat hyödyt, myös sen laiminlyömisen aiheuttamat haitat. Syynä on tietenkin ollut edelleen hyvä, mutta kuitenkin laskusuunnassa oleva koululaistemme Pisa-menestys nimenomaan lukutaidossa. Kiinnostavia artikkeleita aiheesta ovat esimerkiksi Ylen Kirjoja lukenut teini osaa jopa 70 000 sanaa – Nuori, joka ei lue, 15 000 sanaa tai Kotilieden Lukemisen terveyshyödyt: 7 syytä, miksi kannattaa lukea kirjoja. Hurjan kiinnostava on myös ensin Parnasson ja sittemmin Suomen Kuvalehden julkaisema neurologi Markku T. Hyypän essee Ei enää mutua vaan tutkittua tietoa: Mitä enemmän lukee kirjoja, sitä kauemmin elää – kirjastokorttikin lisää ikää.

Meillä Suomessa on erinomainen kirjastolaitos, josta kuka tahansa voi maksutta lainata kirjoja niin paljon kuin vain lukea ehtii. Jopa pienten paikkakuntien kirjastoissa, ainakin kaikissa niissä, joissa minä olen käynyt, valikoima on erinomaisen kattava, ja mahdollisuus varata kirjoja saman kirjastoverkon muista toimipisteistä laajentaa vaihtoehtojen määrää entisestään.

Koska en ole vaalipäivänä Helsingissä, kävin tänään ennakkoäänestämässä. Valitsin tarkoituksella tarjolla olevista lähimmistä ennakkoäänestyspaikoista kirjaston, jotta pääsisin lainaamaan kirjoja samalla. Kirjastossa minulla meinaa iskeä aina hillitön ahneus: kun ilmaista luettavaa on tarjolla hyllykaupalla, ei malta lopettaa sen hamstraamista. Tänäänkin tarkoituksenani oli lainata vain Marie Kondon KonMari-teos ja ehkä joku romaani sen lisäksi, mutta niinhän se taas lähti käsistä.

Kirjastonhoitajilla on usein mahtava tapa nostaa kirjoja tyrkylle hyllynpäätyihin. Yllä olevasta kolmesta kaksi on juuri tällaisia virkailijan vinkkaamia. Pidän koko ajan puhelimessa listaa kirjoista, jotka aion lukea, mutta lista ei lyhene koskaan (päin vastoin), koska paitsi että täydennän sitä lähes viikottain, sorrun myös usein näihin houkuttelevasti esille nostettuihin. Ja niitä lukemallahan on muuten eteen tullut melkoisia löytöjä!

Kirjastonhoitajan vinkkaama oli myös yllä oleva kirja. Voi olla, etten ehdi tämän pariin kunnolla ennen kuin vasta kesälomalla, ja joudun välissä palauttamaan sen juuri sitä lukematta, mutta ainakin mieleeni jää nyt muistikuva siitä, miten aion osan kesälomani tyhjistä hetkistä täyttää.

Haaveissa olevaan lomaprojektiin liittyy myös KonMarin lukeminen. En ole tuota järjestämisen klassikkoa vielä lukenut ja päätin tarttua tilaisuuteen nyt, kun sitä vihdoin oli hyllyssä jopa kaksin kappalein. (Taisin viimeksi tarkistaa tilanteen parisen vuotta sitten, ja silloin niteisiin oli vielä kymmenien ihmisten jono.) Minua on puraissut pahemman luokan sisustuskärpänen, joten blogissa oletettavasti tullaan näkemään vielä paljon sisustusaiheisia pihistelypostauksia. Ensin on kuitenkin tehtävä tilaa ja raaskittava luopua mielikuvissani olevaan uuteen sisustustyylin sopimattomista esineistä, ja siihen toivon KonMarista olevan apua. Siltä varalta, että alan nähdä punaista, jos minun pitää liikaa osoittaa kiitollisuutta omistamilleni tavaroille ja huomioida niiden tunteita, tein herätelainauksen ja nappasin mukaani myös toisen aihetta käsittelevän teoksen.

Koska kuvissa näkyviä teoksia en pysty vielä vinkkailemaan ennen kuin olen ne itse lukenut, ajattelin nostaa tähän loppuun lukuvinkeiksi pari aiemmin lukemaani erinomaista teosta, josko sinäkin vaikka innostuisit lähtemään kirjastoon. Siitä, kun luin Romain Puértolasin teoksen Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven, on jo pari vuotta aikaa, mutta yhä muistelen lukukokemusta lämmöllä.

Kirjoitin teoksesta aikoinaan ainejärjestölehteemme seuraavasti: "En ole lukenut Puértolasin esikoista, Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin, mutta sisäkannen kirjailijaesittelystä löytynyt Turun Sanomien luonnehdinta kyseisestä teoksesta ("Nopealukuinen naurupaketti") sopii myös tähän kirjailijan järjestyksessään toiseen romaaniin: jos en nyt lukiessani aivan ääneen nauranut, niin vähintään hymähtelin. Kehyskertomuksessa lennonjohtajana työskentelevä asiakas kertoo parturilleen naisesta, joka tekee kaikkensa päästäkseen hakemaan vakavasti sairaan adoptiotyttärensä Marokosta Ranskaan huolimatta Islannissa purkautuneen tulivuoren aiheuttamista lentojen peruuntumisista. Tämä aloittaa viihdyttävän ja nopealukuisen kertomuksen, joka vilisee hykerryttäviä intertekstuaalisia viittauksia ja tarjoaa samalla pakopaikan todellisuudesta – ainakin minä eläydyin tosissani toivomaan, että epätoivoinen äiti lopulta oppisi lentämään.

Parasta romaanissa oli kuitenkin ehdottomasti sen loppu. Se oli ehkä yksi parhaista, ellei jopa paras kirjan loppu, jonka koskaan olen lukenut! Jos joskus olet mielessäsi lukenut onnellisille lopuille viaksi sen, että ne ovat ennalta arvattavia, sinun on ehdottomasti luettava tämä teos!"

Richard Masonin teoksesta Meren huoneissa taas olen kirjoittanut aiempaan blogiini seuraavalla tavalla: "Yhdenpäivänromaanissa käydään muistoissa läpi kokonainen ihmisikä. 70-vuotias mies istuu kylmenevässä huoneessa kotonaan Setonin linnassa ja yhdistelee mielessään elämänsä tapahtumia ja niiden seurauksia ymmärtääkseen, miksi hän edellisenä päivänä tappoi vaimonsa. Yllättäen suurimpaan rooliin nousevat hänen nuoruutensa ajat: huippuviulistin ura, ystävyys ja kaiken nielevä ensirakkaus.

En muista, milloin viimeksi tunteeni ovat vaihdelleet näin voimakkaasti yhden romaanin aikana. Ensimmäisen kolmanneksen ajan olin lähinnä ärsyyntynyt ja ehdin jo haukkua kirjan ystävälleni "kuvottavana överilässytyksenä", mutta näin jälkikäteen olen kerrankin iloinen siitä, että minun on aina niin vaikeaa jättää kirjoja kesken. Ärsyyntymisen jälkeen tilalle tulivat nimittäin kirjan tapahtumien aiheuttamat, tasaisesti vuorottelevat raivo ja järkytys, jotka loppua kohden korvautuivat lopulta suunnattomana hämmennyksenä, kun en itsekään enää tiennyt, mitä tekoja tuomita ja kuinka voimakkaasti. Voidaanko joidenkin pahojen tekojen ajatella oikeuttavan toiset – tai toisaalta, voiko toisen teon raakuus liennyttää toisen teon ilkeyttä? Ihmismieli ja -elämä ovat todella paitsi ainutlaatuiset, myös pirun monimutkaiset.

Kai parhaana suosituksena voin kertoa, että jätin tietoisesti viime yön uneni puoleen, koska minun oli vain pakko saada lukea kirja loppuun."

Katsotaan, josko tänään lainaamistani olisi tuleviksi lukusuosituksiksi. Vinkkaa sinäkin lempikirjasi – puhelimeni lukuhaavelistalla on aina tilaa hyville kirjoille!