Sieni-kasvispiirakka on edullinen ja herkullinen lounas

Erilaiset piiraat ovat hyviä ja edullisia, helposti töihin mukaan otettavia lounaita. Kaikista halvimmalla tietenkin pääsee, kun tekee taikinan itse, mutta koska itse en, kenties osittain vähäisen pöytätilan vuoksi, ole mikään jauhopeukalo, ostan usein valmistaikinoita pakkaseen silloin, kun ne ovat tarjouksessa. Parin kuukauden takaa pakastimessa oli vielä yksi pohja, josta tein tällä viikolla piirakan. Viime kesänä poimittuja ja suolattuja rouskuja on vielä pari purkillista jääkaapissa, ja sienethän ovat parasta piirakantäytettä, joten mikäpä sen ihanampi työeväs kuin sieni-kasvispiirakka.


Sieni-kasvispiirakka

1 Myllyn paras -piirakkataikina (pyöreä, suolaiseen leivontaan, pakaste)
3 dl rouskuja (tai muita metsäsieniä)
2 uutta sipulia varsineen
1 dl vihreitä papuja (pakaste)
1 rs kirsikkatomaatteja
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa
1/4 dl parmesaanilastuja
1 dl emmental-raastetta
oliiviöljyä
kuivattua timjamia
suolaa
mustapippuria
kasvisfondia

Anna piirakkataikinan sulaa noin tunnin ajan huoneenlämmössä. (Jos rouskut ovat pakkasessa, ota nekin samaan aikaan sulamaan. Suolasienet taas kannattaa laittaa likoamaan.)
Haihduta pannulla sienistä ylimääräiset nesteet pois. Lorauta sitten pannulle tilkka oliiviöljyä ja heitä sienten sekaan jäiset pavut ja sipulit. Mausta suolalla, timjamilla ja rouhitulla mustapippurilla, pyörittele pannulla hetki ja nosta sitten sivuun.
Painele taikina vuokaan ja levittele parmesaanilastut taikinan pinnalle. Levitä sitten päälle sieni-papu-sipuliseos sekä halkaistut kirsikkatomaatit. Sekoita kananmunat ja ruokakerma kulhossa, ja lisää joukkoon vielä loraus kasvisfondia. Kaada seos piirakan päälle. Ripottele päällimmäiseksi emmental-raaste. Paista 200 asteessa noin 4045 minuuttia.



Tarjouksesta ostetun valmispohjan kanssa laskeskelin, että koko piirakalle tuli hintaa viitisen euroa. Lähes kaikki ainesosat ovat sellaisia, joita voi ostaa ison määrän ja säilyttää sitten pakastimessa. Vihreät pavut ovat edullisia, ja niitä on helppo heittää sekaan lähes ruokaan kuin ruokaan. Uutta sipulia ostan aina kesällä sesonkiaikaan, kun sitä saa usein jopa eurolla per nippu, ja pakastan annospusseissa. Nämäkin olivat vielä viimekesäisiä, ja miksikään eivät olleet pakastimessa menneet. Ja nyt alkaa muuten taas näköjään olla taas se aika vuodesta, kun kirsikkatomaatit ovat vuoroviikoin eri kaupassa tarjouksessa (tänään vielä esimerkiksi K-marketissa 250 g / 0,79 e).

Ja kananmunat! Ne eivät ihan oikeasti mene miksikään. Viimeksi, kun tein tätä samaa piirakkaa, käytin jääkaapin perälle unohtuneita kananmunia, joiden päiväys oli mennyt yli kaksi kuukautta aiemmin. Olen luottanut siihen, kun äiti joskus sanoi, että pilaantuneen kananmunan kyllä haistaa, ja niin se näyttää olevan. Älä siis heitä kananmunia roskiin haistamatta! (Tietysti parasta olisi olla unohtamatta niitä sinne jääkaapin perälle... Se oli kyllä vähän noloa näinkin tarkan markan ihmiseltä.)

Kun piirakan jakaa kuuteen osaan, jää yhdelle palalle hintaa siis noin euron verran (tietenkin, kunhan käyttää ainesosat järkevästi eikä jätä esimerkiksi juustoraastetta pilaantumaan pilaan tehtyään). Lounaalle kaveriksi raaskii siis tehdä vielä oman maun mukaisen salaatinkin. Minä tein melkein överisalaatin, kun olin tarjouksesta ostanut jääkaappiin sekä tuorepestoa että raejuustoa. Mutta kyllä vain oli hyvää!


Kommentit