Kosteusvoiteen loppuminen tarkoittaa tehohoitoa käsille

Atoopikkona minulla kuluu melkoiset määrät kosteusvoiteita vuoden aikana. Sen vuoksi käytän kaikki purkit ja tuubit aina aivan loppuun asti.

Ensinnäkin kokemukseni mukaan "lähes tyhjä" voidetuubi kestää vielä hämmästyttävän pitkään etenkin, jos voide on paksua. Puhutaan yli viikosta. Joka aamu kuvittelen, että kasvoihin laittamani voide on viimeinen, jonka tuubista saan puristettua ulos, mutta kummasti voidetta on taas seuraavana aamuna valunut alaspäin sen verran, että sillä saa aamu toisensa jälkeen kasvonsa rasvattua.

Siinä vaiheessa, kun tuubista ei riitä yhdellä kertaa enää kuin toiseen puoleen kasvoista, avaan uuden tuubin, jolla rasvaan toisen puolen. Tätä vaihetta kestää vielä muutaman päivän verran.

Ja sitten, kun tuubista ei kerta kaikkiaan enää saa puristettua ulos mitään, leikkaan sen keskeltä poikki. Joka kerta tuubissa on vielä vaikka kuinka paljon voidetta jäljellä. Rasvaan sillä ensin kasvoni, sitten käteni ja jalkani. Koska voidetta on tuubinpuolikkaissa siinä vaiheessa yhä edelleen jäljellä vaikka kuinka paljon, jätän puolikkaat lavuaarin reunalle  toisen vessaan ja toisen kylppäriin, tai joskus keittiöön tiskipöydälle. Aina käsienpesun jälkeen rasvaan kädet.


Tällä kertaa tämä voide loppuikin täydelliseen aikaan, sillä näillä pakkasilla kädet kaipaavat rasvaa vielä normaaliakin enemmän.

Kommentit

  1. Määkin leikkaan kaikki tuubit auki, ketsupit ja sinappi purkitkin. Ihan keittiösaksilla onnistuu, kun ovat niin ohutta muovia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä on tosiaan vielä ihan hurjan paljon tavaraa sisällä siinä vaiheessa, kun ne muka loppuvat! :) Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Hei! Kiva kun kävit uudessa blogissani kylässä:) Mulla on kanssa tapana aina leikata lopuksi tuubit auki ja käyttää loput käsiin ja jalkoihin. Itse olen kummallinen tapaus, joissakin asioissa pihi ja joissain taas hyvinkin tuhlaileva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin blogisi sattumalta Blogit-sivustolta. Mukava uusi tuttavuus! Tuollainen pihistelyn ja tuhlailun yhdistelmä lienee monelle muullekin tuttua. :) Kiitos kommentistasi!

      Poista

Lähetä kommentti