Täsmäiskuilla alennusmyynteihin

Lienee sanomattakin selvää, että alennusmyyntien kanssa kannattaa olla tarkkana: niissä on liian helppoa tuhlata rahaa. Ostomorkkis on tuttu tunne ainakin minulle. Tänä talvena alennusmyynneissä kannattaa tietenkin olla tarkkana myös koronan vuoksi.

Korona-aikana olen omaksunut ihan uudenlaisen shoppailutyylin. Olen ensinnäkin toki löytänyt verkkokaupat niin kuin niin moni muukin. Se ei kuitenkaan ole ollut säästösuunnitelmien kannalta ihan paras mahdollinen uusi tapa tehdä ostoksia, sillä se tekee ylipäätään ostoksille lähtemisestä aivan liian helppoa.

Vaate- ja etenkin kenkäostokset olen kuitenkin tehnyt niin, että katson ensin verkkokaupoista, missä liikkeissä olisi sopivia tuotteita tarjolla, ja teen sitten täsmäiskuja noihin liikkeisiin. Lähes kaikilla vähänkin isommilla liikkeillä ja etenkin ketjuilla on nykyään jo verkkokauppa, joista yleensä näkee myös tuotteiden myymäläsaatavuuden. Käyn nopeasti sovittamassa kengät tai takin, joiden ominaisuuksiin olen tutustunut netissä tarkasti jo etukäteen, ja jos ne ovat sopivat, ostan ne. Kaupassa ei näin joudu viettämään kovinkaan paljon aikaa.

Samaa taktiikkaa noudatin nyt myös alennusmyynneissä. Tein etukäteen listan, mitä tarvitsen, ja tutkin valikoimaa netissä. Sitten suunnittelin ostoskierroksen niin, että jouduin viettämään kauppakeskuksissa mahdollisimman vähän aikaa. Ostospäiväkseni valitsin uudenvuodenaaton, jolloin monissa kaupoissa oli mukavan tyhjää. (Alet näyttävät jatkuvan edelleen, ja nyt heti vuodenvaihteen jälkeen varmaan pahimmat ruuhkatkin hellittävät.)

Paras tapa säästää rahaa alennusmyynneissä on tietenkin olla ostamatta niistä mitään, mutta toiseksi paras oli kyllä tämä etukäteen tehdyn listan mukaan ostosten tekeminen. Ensimmäistä kertaa ikinä en nimittäin tehnyt yhtäkään heräteostosta! Löysin myös lähes kaiken haluamani  vain kevyttoppatakki jäi ostamatta, mutta niitä ehdin kytätä alennuksista (tai kirpputoreilta) vielä keväänkin mittaan.

Todellisuudessa isoimmat ostokset  kahdet kengät  jouduin kuitenkin tekemään ilman alennuksia, koska sopivia ei tarjouksesta löytynyt. Eikös sitä kuitenkin sanota, että alennuksestakin saa ostaa vain sellaista, minkä ostaisi normaalihinnallakin, eli mitä oikeasti tarvitsee?


Hyvää uutta vuotta!

Kommentit

  1. Hei tulin visiitille ja kivan blogin löysin. Hyvä kikka sinulla tutustua tuotteeseen etukäteen. Minä en ole ostanut vielä paljon mitään aleista. No kolme puseroa ostin samasta liikkeestä yhdellä kertaa. Maton haluaisin kyllä vielä. Sitten ostin neljä Marimekon vihkiruusumukia mistä juurikin kirjoitin blogissani. Käy kurkkaamassa jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä tein matto-ostoksia viime kesän aleista – silloinkin tutkin valikoimaa etukäteen netistä ja kävin sitten vain hakemassa mieluisimman liikkeestä.

      Tulen ilman muuta vastavierailulle! :)

      Poista
    2. Hei, mukava että löysit blogiini, vastavierailulle tulin ja miten tärkeitä aiheita ja kivoja postauksia sulla onkin täällä♥ Itse juuri tätä asiaa pohdin, kun tarvisin talvea varten ulkoilukengät, täytyy ehkä nyt yrittää käydä katsomassa, löytyisikö alennusmyynnistä sopivia.

      Poista
    3. Kiitos käynnistä ja kauniista sanoista! :)

      Poista
  2. Koronan vuoksi alet eivät ole isommin houkutelleet ylimääräiseen kiertelyyn, mutta tarpeeseen kävin hakemassa talvijalkineita, verkkareita koko perheelle, Miehelle villakangastakin ja ulkoiluhousut. Kun on muistissa kokomerkinnät, voi vaivatta ostaa vaateparsia ja kenkiäkin sovittamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeisen vuoden aikana ovat tosiaan jääneet kaupoissa kiertelyt minimiin, ja hyvä niin. :) Kiitos kommentista!

      Poista

Lähetä kommentti