Lauantai oli sään puolesta erikoinen päivä. Yöllä oli satanut ohut kerros lunta, ja aamulla lämpötila oli nollassa. En ole aikoihin lenkkeillyt muuten kuin kaupunkiympäristössä, ja nyt iski yhtäkkiä tarve päästä metsään. Suuntasin siis Paloheinän ulkoilualueelle, koska se tuli ensimmäisenä mieleeni. Olin tosin käynyt siellä vain kerran aikaisemmin, kun osallistuimme ystäväni kanssa viime keväänä siellä järjestettävälle villiyrttikurssille.
Paloheinästä löytyi mukava 3,9 kilometrin lenkki, jonka sain kiertää raikkaassa ja aurinkoisessa säässä. Metsään päästyäni oli pysähdyttävä hetkeksi ihan vain kuuntelemaan linnunlaulua, koska se tuntui niin hyvältä. En ollut edes tajunnut, miten paljon olin kaivannut luontoa ja metsää!
Kevään kasvit työntyivät esille siellä täällä, ja purot solisivat. Kuvia pysähdyin ottamaan vain kerran, sillä halusin nauttia täysin siemauksin kaikesta siitä, mitä näin, kuulin ja haistoin. Blogin pitämisen aloittamisen jälkeen olen usein huomannut, että meinaan pilata parhaimmat kokemukset haluamalla ikuistaa kameralla kaiken.
Oli muuten yllättävän vaikeaa malttaa mielensä ja olla kaivamatta puhelinta kameroineen esille! Asia vaatinee totuttelua. Kun on koko ajan hurjan kaunista, tekisi koko ajan mieli kuvata. Enemmän maisemista sai kuitenkin irti vaikkapa pysähtymällä ihan vain hengittämään ja katsomaan.
Mutta se kummallinen sää! Kun pääsin kotiin ja söin ikkunan ääressä edellisenä päivänä tekemääni nakki-nokkosmuusia, alkoi yhtäkkiä tulla taivaan täydeltä räntää. Mutta eivätkö vaihtelevat säätkin kuulu kevääseen? Tarkemmin ajatellen tämän talven sää se vasta erikoinen on ollutkin: sen seurauksena Paloheinässä oli lauantaina suorastaan absurdi tunnelma, kun ihmiset heittelivät nurmella frisbeetä samalla kun vieressä hiihtäjät viuhtoivat (teko)latua pitkin. Golfkentälläkin oli jo väkeä.
Sunnuntaina lenkkeilinkin sitten taas kaupunkiympäristössä ja bongasin varsin mieleisen kevään merkin: kaupunkipyörät olivat ilmestyneet telineisiin! Ne ovat aivan käsittämättömän hieno keksintö ja erinomainen liikkumisväline ainakin Helsingin kantakaupungissa. Viime kesänä en ladannut bussikortille kautta ollenkaan, ja liikuin muutenkin julkisilla vain muutamia kertoja, koska pyöräilin koko rahan edestä. (Ja enemmänkin, sillä kaupunkipyörät ovat ainakin Helsingissä tosi edullisia – vain 30 euroa koko kausi keväästä syksyyn. Ilahduin, että hintaa ei ollut viime vuodesta nostettu.) Melkoinen säästö!
Tänä keväänä vain tietenkin on itsensä ja muiden vuoksi muistettava aina kaupunkipyöriä käsitellessään käyttää käsineitä. Minua kiinnostaisivat myös kokemukset muiden kaupunkien kaupunkipyöristä: missä päin sellaisia on, ja ovatko ne käyttökelpoisia? Kuopiossa ainakin viime kesänä näin joitakin pyöriä, mutta parkkeja taisi olla aika harvassa? Toivottavasti tämä palvelu kehittyy muissakin kaupungeissa kuin vain pääkaupunkiseudulla.
Sunnuntai oli kyllä täydellinen päivä kaupunkiulkoiluun: aurinkoista ja tyyntä. Lenkin kruunasivat kuhertelevat joutsenet.
Koska ikinä ei voi ulkoilla liikaa, ajattelin tänä vuonna ottaa tavoitteeksi tutustua mahdollisimman moneen pääkaupunkiseudun ulkoilualueista – lähimpiin tietenkin kaupunkipyörällä. Nuuksio ja Sipoonkorpikin ovat minulle vielä hävettävän vieraita, joten niitäkin täytyy ruveta ottamaan paremmin haltuun. Mikään ei voita metsässä olemista! Siellä mieli rauhoittuu – ja aivan ilmaiseksi tai korkeintaan matkakulujen hinnalla.
Kommentit
Lähetä kommentti